Markon uusi albumi KAUNISTA JA HYVÄÄ kaupoissa 13.6.2012

Marko Maunuksela julkaisee 13.6.2012 toisen pitkäsoittonsa.
Albumin nimikkokappale Kaunista ja hyvää on julkaistu juuri myös radiosinglenä.
Kuuntele kappale TÄSTÄ

Marko Maunuksela "Kaunista ja hyvää" - albumin kansi

- Uudella albumilla myös Markon oma sanoitus!

Tuleva albumi tulee tarjoamaan tuhdin paketin musiikkia sekä kuulijoille, että tanssijoille. Levylle tulee myös vakavia ja kantaaottavia aiheita joista yksi on Markon omasta kynästä lähtenyt. Näin Marko avaa myös uuden kirjan elämässään julkaistessaan elämänsä ensimmäisen laulutekstinEnkelin kahdet kasvot”. Tekstin viimeistelyssä Markoa auttoi ammattisanoittaja Lasse Wikman.

- Olen kirjoittanut Enkelin kahdet kasvot -laulun perheväkivallasta, mutta tekstin voi hyvinkin halutessaan avata myös monella muulla tavalla. Perheväkivalta sen monine muotoineen on vakava aihe, josta halusin kirjoittaa, koska siitä ei puhuta ollenkaan tarpeeksi ja kuitenkin sitä esiintyy hyvinkin paljon, kertoo Marko.

Kaunista ja hyvää CD 13.6.2012
1. Sateentekijä
2. Viimeinen vieras
3. Kaunista ja hyvää
4. Kesäheila
5. Enkelin kahdet kasvot
6. Tulikirjaimet
7. Yön tyhjyyteen
8. Silmät etsii toista
9. Jätä hänet
10. Kahdeksanteen taivaaseen
11. Pihalla
12. Kesän kaunein päivä

Levyn tuottajakaksikkona toimivat Pertti Jalonen ja Toni Nygård ja vastaavana tuottajana Ilkka Vainio. Kappaleiden taustat on soittanut Markon oma Fantasia-orkesteri, joka on saanut lisävahvistusta mm. jousi- ja puhallinmuusikoista. Vaikka levyn linja on sovituksellisesti viety astetta popimpaan suuntaan lupaa Marko silti jatkaa keikkapaikoilla hyvin samalla tanssittavalla linjalla kuten aiemminkin.

- Levy on hyvin tärkeä kokonaisuus itselleni. Olen kiitollisessa asemassa, että jo näinkin pian ensimäisen albumin jälkeen voin työstää alan parhaimpien ammattilaisten kanssa uutta levyä. Siitä erityiskiitos Ilelle ja Sonylle! Toiselle levylle on luonnollisestikin asetettu entistä enemmän odotusarvoa ja levy antaa selkeitä suuntaviivoja jo pidemmälle tulevaisuuteen. On myös hyvin tärkeää kokonaisuuden kannalta, että olen saanut työstää levyä oman orkesterin kanssa. Pidän ehdottoman tärkeänä osana, että orkesteri on sulavassa yhteistyössä artistin kanssa ja artisti yksi osa koko toimivaa orkesteria! Tämä on yksi tae pitkäjänteiseen työhön!, jatkaa Marko.

Lue lisää Auraviihteen sivuilta!

Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Kaunista ja hyvää – sinkku Kajauksen ykköseksi!

Markon uutuussinkku “kaunista ja hyvää” kipusi suoraan Radio Kajauksen listaykköseksi!
Kappaleen on säveltänyt Petri Somer ja sanoittanut Sana Mustonen!
Äänestämään uutta listaa ja lukemaan tuloksia pääset TÄSTÄ!

Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Markon tuore haastattelu!

Klasi.fi sivustolla on Markon tuore haastattelu!
Luvassa Pikkuusen häjymmät pirot Helsingin Senaatintorilla 9.6.2012.
Marko kertoo haastattelussa tuoreita kuulumisiaan elämästä, yrittäjyydestä, tulevasta levystä, tangovuodesta jne..

Katso hastattelu TÄSTÄ

Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Keikkakalenteri näkyy nyt koko kesän ajalta

Markon keikkakalenteri näkyy nyt kokeilumielessä koko kesän ajalta!
Muutokset kalenteriin on toki mahdollisia!

Täydellisen keikkakalenterin näet KEIKAT alasivulta

Extratapahtumia ja poimintoja normaalikeikkojen lisäksi:

Ti 01.05.2012 HELSINKI, BALTIC PRINCESS (Tangon Tähäre – show! Kaija Lustila & Marko Maunuksela)
Ke 09.05.2012 ALAJÄRVI, KITRON STADION (Maamme laulu)
To 17.05.2012 RADIO SUOMI, KESÄTANSSIT (taltiointi viime juhannukselta)
To 17.05.2012 TURKU, TANGOMARATON (GALAX) (Marko isännöi Yle/Satumaan suoraa nettilähetystä laulukilpailusta koko päivän)
La 09.06.2012 HELSINKI, SENAATINTORI (“Pikkuusen häjymmät pirot” Tangokatu nousee Senaatintorille. Mukana kaikki Tangokisan semifinalistit)
La 09.06.2012 RAISIO, HUVILINTU (Viralliset ennakkolevyjulkkaritanssit. Mahdollisuus ostaa levy ennakkon special-price hinnalla. Illan aikana arvotaan myös 2 kpl uutuuslevyä)
Ke 13.06.2012 MTV3 HUOMENTA SUOMI KLO 8.50
Ke 13.6.2012 UUTUUSLEVY KAUPOISSA
Pe 15.06.2012 RADIO POOKI, KLO 18 ->
Pe 15.06.2012 OULU, NIGHTCLUB TÄHTI (Viralliset levyjulkkaritanssit. Mahdollisuus ostaa levy paikan päältä special-price hinnalla. Illan aikana arvotaan myös 2 kpl uutuuslevyä)
Su 17.06.2012 TURKU, SILJA EUROPA (suuri tangoristeily jossa mukana uudet tuoreet tangofinalistit)
Pe 6.7.2012 RADIO SUOMI, Puhelinlangat laulaa klo 18 ->
La 07.07.2012 JÄMIJÄRVI (tästä lisää infoa myöhemmin)
Pe 13.07.2012 TV1, TANGON MAAILMAT -KONSERTTI (uusinta viime kesän taltionnista)
Pe 13.07.2012 SEINÄJOKI,MUISTOJEN POLKU TV1-taltiointi Seinäjoki Arenasta jossa Marko ja Natalil Lintala toimivat juontajana!
Ke 11.7 – Su 15.7 TANGOMARKKINAT, Seinäjoki
jne…

Jätä kommentti

Kaunista ja hyvää CDS ennakkokuuntelussa!

Marko Maunukselan kaunista ja hyvää uutuussingle, ensi kesänä ilmestyvältä albumilta on nyt ennakkokuuntelussa Facebook – sivuilla!
Klikkaa ja “tykkää” itsesi Markon facebook sivuille ja pääset kuuntelemaan uutuuskappaleen jo ennakkoon!
Singlen virallinen julkaisupäivä on 23.4.2012

Facebook – sivuille pääset TÄSTÄ

Kaunista ja hyvää
san. Sana Mustonen
säv. Petri Somer
sov. Pertti Jalonen
muusikot ja taustalaulu. Fantasia

Avainsanoina , , , | Jätä kommentti